31.8 Antti Ketonen, venetsialaiset

Antti Ketosen ensimmäinen soolosingle Olisitpa sylissäni julkaistiin elokuussa 2017. Biisin tarina on koko ajan kasvanut: se on striimannut reilusti yli platinarajan, oli useamman kuukauden radioiden soitetuin kappale ja palkittiin myös helmikuussa 2018 Iskelmä-gaalassa Vuoden iskelmänä. Olisitpa sylissäni oli myös viime vuoden isoin radiobiisi Suomessa. Sen seuraaja Niin kaunis oli edeltäjänsä tapaan vahva ylistyslaulu rakkaudelle. Kolmantena singlenä julkaistiin Ennen kuin alkaa ukkostaa, ja kaikki edellä mainitut biisit löytyvät myös Antti Ketosen toukokuussa 2019 ilmestyneeltä debyyttialbumilta Olisitpa sylissäni.